Tule meille järjestötyöntekijäksi!

Haemme kielitaitoista alle 30-vuotiasta Paikka auki – työntekijää järjestötyön erilaisiin tehtäviin

Haemme alle 30-vuotiasta nuorta Paikka auki -avustuksella palkattavaan avoimeen järjestötyöntekijän tehtävään. Paikka auki – työntekijä pääsee tutustumaan kanssamme monipuolisesti kotoutumisen kysymyksiin sekä järjestötyön erilaisiin tehtäviin. Työssäsi teet erilaisia järjestön toimisto- ja koordinaatiotehtäviä, avustat asiakastyössä (kuten asiakkaiden vastaanottaminen) sekä teet jonkin verran avustavia viestintätehtäviä. Työpaikka sijaitsee Pasilassa. Olemme kannustava, hyvähenkinen ja ketterä tiimi, ja toivomme myös sinulta avointa, positiivista mieltä ja reipasta työotetta.

Eduksi katsomme monipuolisen kielitaidon, suomen kielen lisäksi erityisesti darin, arabian ja somalin kielen hyvän osaamisen. Katsomme eduksi myös omakohtaisen kokemuksen maahan muuttamisesta.

Työllistettävän nuoren tulee työsuhteen alkaessa olla alle 30-vuotias. Palkattavan nuoren tulee olla työtön eikä hän voi olla päätoiminen opiskelija. Nuorella voi olla vain vähän tai ei vielä lainkaan työkokemusta. Nuorten kohdalla ohjelmassa painotetaan vaikeasti työllistyviä nuoria. Ohjelmaan ei voi palkata henkilöä, joka on aiemmin työllistynyt Paikka auki -avustusohjelman kautta.

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi 30.6. klo 16 mennessä osoitteeseen tutu@turvapaikanhakijoidentuki.fi. Kirjoita sähköpostin otsikoksi: JÄRJESTÖTYÖNTEKIJÄ. Työ alkaa sopimuksen mukaan elokuussa. Työsuhde kestää 12 kk. Työaikasi on 37,5 tuntia viikossa. Noudatamme sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta. Esihenkilönäsi toimii toiminnanjohtaja.

Turvapaikanhakijoiden tuki ry Tutu tarjoaa monimuotoista tukea turvapaikanhakijoina Suomeen tulleille. Tutu tarjoaa osaavaa apua lupaprosesseissa ja kotoutumisen kysymyksissä, tekee laaja-alaista vaikuttamistyötä, rakentaa kaikille avointa yhteisöä ja organisoi monenlaista vapaaehtoistoimintaa. Tutu korostaa toiminnassaan yhdenvertaisuutta ja tukee myös työyhteisönsä monimuotoisuutta.

Tule meille koordinaattoriksi!

Haemme Tutun positiiviseen ja energiseen tiimiin järjestökoordinaattoria monipuolisiin tehtäviin. 

Koordinaattorina olet tarpeen mukaan mukana asiakastyössä, osallistut toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen sekä erityisesti vapaaehtoistoiminnan tukemiseen ja koordinointiin. Osallistut aktiivisesti päivittäiseen toimintaan ja kartoitat kohderyhmän tarpeita. Vastaat esimerkiksi mahdollisten tapahtumien suunnittelusta ja järjestelyistä yhdessä asiantuntijoiden kanssa.  Lisäksi tehtäviisi kuuluu jonkin verran seurantaa ja raportointia. 

Pääset työskentelemään monipuolisissa ja vaihtelevissa tehtävissä ja upeassa tiimissä.  Tarjoamme sinulle aitiopaikan olla mukana kehittämässä ja toteuttamassa toimintaa, jonka sisältöön ja toteutukseen voit itse vaikuttaa. Toivomme, että olet kotonasi monikulttuurisessa työympäristössä ja nautit ihmisten parissa työskentelystä. Olet luonteeltasi vastuuntuntoinen sekä itsenäinen ja sopeudut tarvittaessa muuttuviin tilanteisiin.

Edellytämme sinulta: 

  • Monipuolista kielitaitoa, suomen kielen lisäksi esimerkiksi darin, arabian tai somalin kielen hyvää osaamista
  • kokemusta maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden kanssa työskentelystä 
  • järjestelmällisyyttä ja hyviä vuorovaikutustaitoja
  • soveltuvaa koulutusta 

Sinulle on eduksi jos

  • sinulla on soveltuvaa muuta kielitaito 
  • sinulla on kokemusta järjestötyöstä ja järjestön hallinnosta
  • sinulla on kokemusta viestinnästä

Tarjoamme sinulle merkityksellistä, vaihtelevaa työtä pienessä, kivassa tiimissä. Työssä opit laajasti pakolaistaustaisten ja maahan muuttaneiden henkilöiden kokemuksista instituutioista ja yhteiskunnasta. 

Työaikasi on 37,5 tuntia viikossa. Noudatamme järjestöalan työehtosopimusta, joka määrittelee palkkatasoa. Esihenkilönäsi toimii toiminnanjohtaja.

Kiinnostuitko? Lähetä hakemus, ansioluettelo ja 2 suosittelijan yhteystiedot sekä palkkatoiveesi osoitteeseen tutu@turvapaikanhakijoidentuki.fi 20.3.2023 klo 16 mennessä. Pyrimme haastattelemaan hakijoita jo viikosta 12 alkaen. Kirjoita sähköpostin otsikoksi: KOORDINAATTORI.

Turvapaikanhakijoiden tuki ry Tutu tarjoaa monimuotoista tukea turvapaikanhakijoina Suomeen tulleille. Tutu tarjoaa osaavaa apua lupaprosesseissa ja kotoutumisen kysymyksissä, tekee laaja-alaista vaikuttamistyötä, rakentaa kaikille avointa yhteisöä ja organisoi monenlaista vapaaehtoistoimintaa. Tutu korostaa toiminnassaan yhdenvertaisuutta ja tukee myös työyhteisönsä monimuotoisuutta.